javascript

23 sep. 2016

Savulohi-farrosalaatti säilötyllä sitruunalla

Photo by Ana Kamin
Kyhäsin tämän salaatin viime hetkessä ennen viime juhannuksen retkeilyreissua. Kaupassa tarttui mukaan random aineksia ja niistä syntyikin sattumalta vuoden herkullisin salaatti. 

19 sep. 2016

Yhden astian ruoka

Tarjoiluehdotus: Kokonainen, voilla ja ras el hanout -mausteseoksella maustettu kukkakaali ja tahini-jogurttikastike
Tässä tulee yksi henkilökohtaisista arkiruoka suosikeistani joka valmistuu yhden pannun taktiikalla!

Annos näyttää hyvin vaatimattomalta mutta on makuja täynnä ja vaivaa ei tarvitse paljoa nähdä. Tylsä broileri muuttuu täyteläiseksi herkuksi uunissa. Reisipaloja ei tarvitse edes paistaa erikseen pannulla, koska nahka rapeutuu uunissa itsestään ja sulaessa rasvaa maustaa arkiset pavut ihaniksi. 

Tarjoile herkku sellaisenaan tai kasvislisukkeen kanssa. Simppeli vihersalaatti toimii vallan mainiosti tai kokeile vaikka kokonaista kukkakaalia

*Purkkipavut ovat käteviä kiireessä, mutta suosittelen liottamaan ja keittämään ison satsin kuivatuista pavuista. Keitetyt pavut säilyvät pakkasessa todella hyvin. Sieltä niitä on kätevä ottaa käyttöön vaikka tähän ateriaan tai lisätä salaatteihin. Pavut sulavat hetkessä kylmän veden alla. 

Bon up!

11 aug. 2016

Parhaat sienireseptit


Palasin juuri Suomesta missä vietin lähes kolme ihanaa viikkoa. Viikot menivät nopeasti perheen ja ystävien parissa. En kertaakaan tehnyt ruokaa mikä oli todella rentouttavaa, mutta nyt on taas kiva olla hellan äärellä kotona.

Kantarellikesä on mitä mahtavin tänä vuonna. Sisko poimi 40 litraa parissa tunnissa, aika huikeaa! Sen kunniaksi jaan teille blogista löytyvät parhaat sienireseptit. Risotto on ainakin aika eeppinen.

Loput sienireseptit löydät tämän linkin takaa.

14 juli 2016

Gluteenittomat hirssi-kauraletut


Rakastan lettuja ja pannukakkua. Välillä niihin iskee kunnon himo ja niitä on vaan pakko saada.

Kyseinen himo iski taas nähtyäni ravintola Grönin letun Instagramin puolella joten pakkohan niitä oli saada. Kaikkia aineksia löytyi, paitsi vehnäjauhoja. Kauppaan ei huvittanut lähteä, joten otin riskin ja kokeilin kaapeista löytyvillä aineksilla jospa niistä saisi jotain aikaiseksi. Tattarista tehdyt letut ovat aina onnistuneet joten arvelin, että hirssistä ja kaurasta saisi myös aikaan hyviä lettuja. Ja voi kuinka niistä tulikin maukkaita - ihanan rapsakoita, melkein parempia kuin perinteisistä vehnäjauhoista tehdyt. Letuissa oli enemmän makua ja tekstuuria tosin ne kannattaa nauttia melkein heti paistamisen jälkeen, muuten koostumuksesta tulee hieman kumimainen.

Letut kruunasi hapankerman jämä, mansikat, itsetehty sitruunaverbenasiirappi ja kamomillankukat. Ahh, mikä kombo.

8 juli 2016

Kolkyt ja perinteinen mansikkakakku

Point Reyes -metsässä lounastauolla. Bambiperhe tuli hetki kuvan ottamiseen jälkeen katsastamaan tilanteen.

Törmäsin vanhoja postauksia selatessani 25-vuotissyntymäpäivääni. Olin näköjään luetellut asioita, mitä on tapahtunut viiden vuoden aikana. Minusta on hyvä välillä pysähtyä ja muistuttaa itseään saavutuksista ja elämän hienoista ja ei niin hienoista hetkistä. Oli hauska lukea mitä kaikkea 5-10 (!!) vuotta sitten oli tapahtunut. Huh, aika rientää.

Inspiroiduin postauksesta sen verran, että halusin dokumentoida jälleen viiden vuoden tapahtumat. En tykkää paljastaa asioita yksityiselämästäni blogin puolella, mutta viiden vuoden välein se kait on ihan ok :).

Mutta, mutta. Ruokablogia yritän tässä kuitenkin ylläpitää, joten jos elämänpohdinnat eivät kiinnosta, niin hyppää suoraan makeaan reseptiin joka löytyy alta!

18 juni 2016

Pintaraapaisu San Franciscon ravintolamaailmaan

20th Century Cafe

Taustaa

San Franciscossa eletään tällä hetkellä jännittäviä aikoja. Ravintoloita aukeaa kuin sieniä sateella, tarjonta on monipuolisempaa kuin koskaan ja hinnat korkeimmillaan kuin koskaan. Markkinat ovat suorastaan ylikyllästetty, luin nimittäin juuri lehtiartikkelin missä kerrottiin, että San Franciscossa on tällä hetkellä 7500 kpl ravitsemusliikettä. Eli purtavaa tosiaan riittää sillä tähän määrään lasketaan pelkästään SF:n kaupungissa olevat ravintolat. Huh! Luonnollisesti kilpailu on erittäin kovaa, joten ne jotka eivät pysty tarjoamaan hinta-laatusuhteeltaan hyvää safkaa ja palvelua, tekevät hyvin pian kuoleman. Viikottain saa siis lukea ravintoloiden kuolinilmoituksia.

Suosituimpiin paikkoihin on kuukausien jono, mikä on aika älytöntä kun miettii miten paljon ravintoloita täällä oikein on. Joten jos matkaat tänne, kannattaa korvamerkitä ne paikat jotka kiinnostavat eniten ja varata pöytä hyvissä ajoin.

23 maj 2016

Tattarivispipuuro


Instagramin puolella vilahti viime viikolla kuva tattarista tehdystä vispipuurosta. Se sai sen verran hurraa-huutoja ja kyselyjä, joten päätin julkaista reseptin blogin puolelle.

Olen kokeillut vaihtoehtoisia viljoja ja siemeniä korvaamaan täysjyväspelttimannan, mitä Suomessa olen tottunut käyttämään vispipuurossa. Kokeilut alkoivat asiakastyöstä ja myös siitä syystä, ettei täällä juuri tuota spelttimannaa ole saatavilla. Normi mannaryyniä saa, mutta varsinkin aamiaisella haluan nauttia jotain hieman ravintorikkaampaa.

Aloitin kokeilut liottamalla kaurahiutaleita ja chia-siemeniä, tämä kombo olikin oikein hyvä mutta kaipaan kauralle hieman vaihtelua. Haudutetut kookosjauhot toimivat myös ihan hyvin, mutta jokin siinäkin tökki. Parhaimman tuloksen olen saavuttanut kvinoalla (kiitos Riikka!) ja tattarilla. Tattari on kuitenkin kahminut ykköspaikan, kvinoaa kun en suuria määriä pysty syömään.

Puuron olen valmistanut liottamalla raakoja, kokonaisia tattarisuurimoita vedessä ja chia-siemeniä erikseen cashewmaidossa. Aamulla ei tarvitse kuin kaataa seokset blenderiin esimerkiksi puolukoiden, karpaloiden tai muiden marjojen kanssa. Tosin keittämällä ja jäähdyttämällä suurimot saavuttaa entistä silkkisemmän ja herkullisemman lopputuloksen. Oli valmistustapa minkälainen vaan, niin parhaalta puuro maistuu itsetehdyn cashewmaidon kanssa nautittuna. Perinteinen lehmänmaito käy myös oikein hyvin, jos siitä tykkää. Esikoiskirjassani on itseasiassa resepti mansikka-raparperivispipuurolle inkiväärikerman kera jonka reseptin löydät esimerkiksi täältä.

Mikäli haluat saavuttaa mahdollisimman silkkisen lopputuloksen etkä tykkää raakapuurossa olevasta karkeasta suuntuntumasta, kannattaa siinä tapauksessa harkita suurimoiden keittämistä, varsinkin jos omistat normi blenderin joka ei jaksa pyörittää aineksia tehokkaasti. Itselläni on Vitamix joka ajaa vaikka kivet sileiksi, mutta puuroon jää silti raakapuurolle tyypillinen karkea suuntuntuma. Katso alla vinkki miten valmistat keitetyn tattarivispipuuron. Alla oleva resepti on raakapuuroa varten.

9 maj 2016

Max 30 min: Punajuuri-riisisalaatti lämminsavusiialla


Suomeen on näköjään saapunut kesä, ihanaa! Kesä tarkoittaa monelle sitä, että töiden jälkeen on kiire puistoon nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä eikä kotiin hikoilemaan hellan äärelle. 

Tämän raikaan salaatin voi hyvin valmistaa edellisenä iltana ja ottaa seuraavana iltana (tai päivänä) puistoon mukaan iltapalaksi. Jopa kastikkeen voi sekoittaa salaattiin jo valmiiksi. 

Lisää helppoja ja raikkaita ohjeita löytyy kirjastani max 30 min, jonka voit tilata esim. täältä tai täältä

Ps. Kokeile myös Alisan versiota salaatista!

15 apr. 2016

Vieraskynäkirjoitus: Fermentointi

Vesimeloniretiisejä
Nyt teille on luvassa oikein mielenkiintoinen lukupaketti vieraskynäkirjoituksen muodossa, aiheena on fermentointi.

Itse olen harrastanut fermentointia pari vuotta, mutta nyt puolen vuoden aikana olen oikein hurahtanut kunnolla. Instagramiani seuraavat ehkä huomasivat, että jääkaappini on valloittanut fermentoidut kurkut, sitruunat, porkkanat ja vesimeloniretiisit.

Fermentointi on niin antoisaa puuhaa. On hauska seurata, miten raaka-aine voi parissa viikossa muuttua täysin pelkän suolan, veden ja mikrobien avulla. Fermentoidut tuotteet ovat terveellisä ja tuovat eri ruokiin hauskan vivahteen. Kannattaa siis kokeilla. 

En sen enempää käsittele fermentoinnin salaisuuksia, annan puheenvuoron nyt ruokapunkkareille Marcelille ja Sampolle. Heiltä ilmestyy tänään todella mielenkiintoinen ruokakirja, joka on mojova lukupaketti tietoa janoaville.

12 apr. 2016

Burrataa brunssilla


Järkättiin n.kuukausi takaperin ystäville brunssi (kotibrunsseja pitäisi harrastaa paljon, paljon enemmän). Pari päivää mietin tarjottavia ja päätikin sitten valmistaa hieman marokkolaishenkisen aterian. Kokonaisuus oli varsin onnistunut! 

Shakshukaa on näkynyt jokaisessa itseään kunnioittavassa ruokablogissa, vaan ei täällä. Toki sitä täälläkin ollaan tehty, kuten nyt brunssilla, mutten vaan ole saanut aikaseksi kuvauttaa ruokaa ja kirjoitta reseptiikkaa auki. Noh, en tälläkään kertaa sitä tarkalleen ottaen tee, kun en enää muista mitä kaikkea tuohon ihanuuteen upotin. Sen verran voin kertoa, että ainakin siinä oli lammasmakkaraa (vai olikohan possua?), kirsikkatomaattia tölkistä (2xMutti), tomaattipyrettä, valkosipulia, sipulia isoina paloina (antamaan aromia, poimin ne pois loppuvaiheessa), mausteita (kanelia, juustokuminaa, savupaprikaa?), voita, oliiviöljyä, sherryetikkaa, suolaa, sokeria ja mustapippuria. Lopuksi sinne tietenkin sujahti kananmunia. Koko komeus sitten viimeisteltiin tuoreella tillillä, mintulla ja korianterilla. Kukin sai sitten lisätä harissaa oman maun mukaan. Taisi olla paras shakshuka tähän mennessä. 

23 feb. 2016

Parsakaali-tahinikeitto ja kysymys just sulle


Sain jälleen jotain tänne blogin puolelle raapustettua (jee!). Ja otin virallisesti vuoden ensimmäisen “oikean” ruokakuvan ihan oikealla järkkärillä (jee!). Siitä olikin jo aikaa. Inspiraatio on blogin osalta nimittäin ollut täysi nolla, vaikka juuri nyt olisi aikaa paneutua ja omistautua sille oikein kunnolla. Luulen, että blogin suunta on se mikä minua eniten mietityttää, siksi käännynkin nyt teidän puoleen.

5 feb. 2016

Porsaan sisäfileetä ja maukasta porkkanapyrettä


Nyt olisi tarjolla maukas resepti viikonlopun herkkuhetkiin!

Harvemmin ostan possun sisäfilettä tai mitään muutakaan filettä, mutta joskus tämä (hieman tylsä) lihanpala maistuu. Juju pilee siinä, että uskaltaa jättää lihan roseeksi, eli noin 62 asteiseksi. Juuri tässä annoksessa possu kuorrutetaan dukkah-tyyppisellä mausteseoksella. Annoksen kruunaa todella maukas ja silkkinen porkkanapyre, herkullista viikunakastiketta unohtamatta!

Kivaa viikonloppua!

15 jan. 2016

Vegaaniset kaalikääryleet cashew-sienikastikkeella


Tässäpä teille ihan huippu resepti kasviskaalikääryleiden tekoon. Koko annos, kastiketta myöten on itseasiassa vegaani (peukku!). Ja tuo kastike on ihan tosi hyvää, jos itse saa sanoa :).
Olen aina syönyt kasvispainotteisesti mutta jenkkeihin muuton myötä se on korostunut entisestään, täällä kun lihatuotanto on mitä on. Mieskin syö nykyään hyvällä ruokahalulla sekä vegeä että vegaania, jee! Tämän kaaliannoksen kehitin Suomessa asiakkaalle ennen muuttoani, silloin kun kaali-ja sienikausi oli parhaimmillaan. Tuoreet sienet voi korvata pakastetuilla tai kuivatuille, no hätä. 

Kivaa viikonloppua!

11 jan. 2016

Kimchi - helppoa ja hyvää!


Pitkästä aikaa taas blogin äärellä. Muutettuani ulkomaille syksyllä, on kamera pysynyt aikalailla varastossa. Siellä se edelleen on, eikä ikävä ole. Pari kertaa olen ottanut sen esiin päivänvaloon, mutta joka kerta päättänyt laittaa sen takaisin varaston taaimmaiselle hyllylle. Ei vaan nappaa, ei sitten yhtään. Ruokaa olen toki tehnyt, mutta dokumentointi on jäänyt täysin. Pieni tauko tekee varmasti hyvää.

Tämän takia aloitan tämän vuoden vanhalla reseptillä, jonka julkaisin noin vuosi sitten asiakkaan sivustolla. Fermentoidut ruuat ovat kokoajan nousussa (lue lisää ruokatrendeistä Jonnan blogista). Täällä San Franciscossa trendi on näkynyt jo pari vuotta ja on nousussa koko ajan. Kotikeittiössäkin on tullut fermentoitua milloin mitäkin. Suosikkini on ehdottomasti kimchi, eli korealainen mausteinen kaali. 

Kimchi valmistetaan fermentoimalla kaalia ja muita kasviksia. Tavallisesti kimchi maustetaan korealaisella chilitahnalla (gochujang), mutta tällä kertaa kaali saa hennon punaisen värinsä ja tulisuuden marokkolaisesta harissatahnasta. Kimchi sisältää roppakaupalla hyviä, vatsaystävällisiä maitohappobakteereita, joten sitä kannattaa rouskuttaa useasti.

Kaalin lisäksi voit lisätä joukkoon esimerkiksi porkkanaa, retikkaa tai retiisiä. Makumaailmaa voi muunnella erilaisilla yrteillä ja mausteilla, kokeile rohkeasti!