Instagramin puolella vilahti viime viikolla kuva tattarista tehdystä vispipuurosta. Se sai sen verran hurraa-huutoja ja kyselyjä, joten päätin julkaista reseptin blogin puolelle.
Olen kokeillut vaihtoehtoisia viljoja ja siemeniä korvaamaan täysjyväspelttimannan, mitä Suomessa olen tottunut käyttämään vispipuurossa. Kokeilut alkoivat asiakastyöstä ja myös siitä syystä, ettei täällä juuri tuota spelttimannaa ole saatavilla. Normi mannaryyniä saa, mutta varsinkin aamiaisella haluan nauttia jotain hieman ravintorikkaampaa.
Aloitin kokeilut liottamalla kaurahiutaleita ja chia-siemeniä, tämä kombo olikin oikein hyvä mutta kaipaan kauralle hieman vaihtelua. Haudutetut kookosjauhot toimivat myös ihan hyvin, mutta jokin siinäkin tökki. Parhaimman tuloksen olen saavuttanut kvinoalla (
kiitos Riikka!) ja tattarilla. Tattari on kuitenkin kahminut ykköspaikan, kvinoaa kun en suuria määriä pysty syömään.
Puuron olen valmistanut liottamalla raakoja, kokonaisia tattarisuurimoita vedessä ja chia-siemeniä erikseen cashewmaidossa. Aamulla ei tarvitse kuin kaataa seokset blenderiin esimerkiksi puolukoiden, karpaloiden tai muiden marjojen kanssa. Tosin keittämällä ja jäähdyttämällä suurimot saavuttaa entistä silkkisemmän ja herkullisemman lopputuloksen. Oli valmistustapa minkälainen vaan, niin parhaalta puuro maistuu itsetehdyn cashewmaidon kanssa nautittuna. Perinteinen lehmänmaito käy myös oikein hyvin, jos siitä tykkää. Esikoiskirjassani on itseasiassa resepti mansikka-raparperivispipuurolle inkiväärikerman kera jonka reseptin löydät esimerkiksi
täältä.
Mikäli haluat saavuttaa mahdollisimman silkkisen lopputuloksen etkä tykkää raakapuurossa olevasta karkeasta suuntuntumasta, kannattaa siinä tapauksessa harkita suurimoiden keittämistä, varsinkin jos omistat normi blenderin joka ei jaksa pyörittää aineksia tehokkaasti. Itselläni on Vitamix joka ajaa vaikka kivet sileiksi, mutta puuroon jää silti raakapuurolle tyypillinen karkea suuntuntuma. Katso alla vinkki miten valmistat keitetyn tattarivispipuuron. Alla oleva resepti on raakapuuroa varten.