javascript

26 nov. 2013

Vietnamilainen pho-keitto - Vietnamesisk pho-soppa


Novelle-blogin puolelta löytyy jälleen herkkuja. Eli klikatkaa itsenne sinne kurkkaamaan resepti! Resepti löytyy myös tämän postauksen lopusta.

Jostain syystä rupesin himoitsemaan tätä aromaattista, vietnamilaista nuudelikeittoa päivänä, jolloin aurinko lämmitti ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Mielestäni on hassua, että ylipäätänsä himoitsin sitä, kun en eläessäni ole kyseistä keittoa maistanut. Mutta ajatus mausteisesta, aromaattisesta kuumasta liemestä, yhdistettynä ylikypsään lihaan, rapeisiin kasviksiin ja tuoreisiin yrtteihin toi veden kielelle. Sitä oli vaan pakko saada.

Pho on tavallinen näky Vietnamin katukuvassa. Perinteisesti pho valmistetaan joko naudan- tai kananlihasta ja luista. Myös phon mausteet ja lisukkeet vaihtelevat riippuen siitä, missä päin Vietnamia sitä sattuu syömään. Täällä San Franciscossa vietnamilaisia ravintoloita on aikalailla. Niitä rupesi ilmestymään vietnamilaisten pakolaisten myötä 70-luvulla. Itse en ole puhdasveriseen vietnamilaisravintolaan vielä ennättänyt. Mutta tiedän jo nyt, mitä aion tilata, jos sellaiseen joku päivä eksyn.

Liemi keitetään siis luullisesta lihasta, luista ja mausteista. Mausteista sen verran, että yritä käyttää mahdollisimman tuoreita mausteita (kyllä, kuivamausteetkin vanhenevat ja menettävät arominsa.) Älä käytä niitä kaksi vuotta sitten avattuja kanelitanko- ja tähtianispusseja. Silloin aromit ovat jossain ihan muualla paitsi liemessä.

Perinteisesti liemi viimeistellään kalakastikkeella. Kalakastikkeen kuitenkin korvasin vaalealla shiro miso tahnalla, kun sitä sattui kaapissa olemaan. Se toi ihanan makean-suolaisen maun liemelle. Huono puoli misossa oli, että se veti kirkkaan liemeni sameaksi, mutta maun kannalta mison lisääminen kannatti. Muutenkin minun versioni phosta ei oikein perinteitä noudata. Mutta ei se mitään, ihanan aromaattista se kuitenkin oli. Ja mikä parasta, tämä on todella helppo valmistaa, vaikka se viekin aikaa. Lopputulos on kaiken sen odottamisen arvoista.

Ps. lisääthän enemmän lientä annoksiin kuin mitä minulla on yllä olevassa kuvassa. Halusin tuoda esille kaikki annoksessa olevat raaka-aineet, minkä takia kuvan annoksessa on aika niukasti lientä.

Nu hittas ett recept på pho-soppa på min Novelle blog. Fick grym lust på just denna soppa av någon orsak. Vilket var konstigt för jag har aldrig förr ätit soppan i fråga. Men i alla fall traskade jag till butiken och köpte ingredienserna för den vietnamesiska soppan. Beslöt mig att köra för lamm, fastän traditionellt så används nöt-eller hönskött som protein. Soppan blev just sådan jag tänkt mig. Smakrik, aromatisk och värmande. Rekommenderar varmt en kall vinterdag, då man är sugen på nåt varmt, fylligt men samtidigt fräscht. 

20 nov. 2013

Punajuuri-appelsiini hilloke - Sylt på rödbeta och apelsin


Pikkujoulu, joulu!? Ei kyllä uskoisi, että joulu on oikeasti kohta ovella. Olen hieman yllättynyt siitä, että täällä ei roiku joka nurkassa vilkkuvaa ja välkkyvää jouluvaloa, Ameriikassa kun nyt kuitenkin ollaan. Mutta parempi näin. 

Ennen muuttoa, sain pyynnön Sinun Savo- lehdeltä antaa vinkkejä joulupöytään ja pikkujouluihin sekä jakaa lukijoille hauskan reseptin. Siinä kaaoksen keskellä ei hirveästi tehnyt mieli ryhtyä kokkailemaan sitä sun tätä. Punajuuria löytyi vihanneslokerosta, kuten myös appelsiineja, ja nehän sopivat yhteen kuin nenä päähän. Hetken mietiskelyn jälkeen päädyin kehittämään simppelin mutta erinomaisen hillokkeen, joka sopii loistavasti juustojen kaveriksi. Jouluhan ei ole mitään ilman juustoja, eihän? 

Kuulumisia Ameriikoista saatte hetken vielä odotella. Sillä välin voitte kurkata Novelle- blogin puolelle. Sieltä löytyy juttua meikän rumasta kakusta.  

Det känns verkligen inte som om julen snart är här. Jag är faktiskt lite förvånad över att det inte hänger ett och ett annat julpynt i hörnen. Vi talar trots allt om Amerika nu. Men vackert så. 

Före flytten fick jag begäran av en finsk tidning att ge tips inför lillajul och jul, samt dela med mig nåt roligt recept. Bland flyttkaoset hade jag ingen grym lust att börja tillreda ett och annat. I kylskåpet hittade både rödbetor och apelsiner. Jag kan berätta er, att de två passar riktigt bra ihop. Efter att ha funderat ett tag, slängde jag ihop av dem. Det blev riktigt bra hörni! Passar utmärkt tillsammans med ostar. Och ostar är ju ett måste i julbordet, eller hur?  

Ni som gillar att läsa finska, kan kika in på min Novelle- blogg. Där hittar ni recept på en riktigt ful men god kaka.

17 nov. 2013

Onnellinen - Lycklig

Hiljaista on ollut blogin puolella, tiedän. Ollaan metsästetty asuntoa, joka viimein löytyi. Keittiö on hyvin toimiva, ja olen hyvin onnellinen! Palaan ensi viikolla asiaan. Älkää kadotko, jookos? 

Det har varit tyst på bloggen, jag vet. Vi har jagat efter en lägenhet och äntligen hittat en. Köket är väldigt funktionellt, och jag är väldigt glad. Återkommer nästa vecka. Försvinn ingenstans, jodå? 





12 nov. 2013

Mehua kehiin - Juice med i spelen


Te jotka ette vielä ole huomanneet, niin osa TrulyKiraa on siirtynyt Novellen-sivuille löpisemään. En suinkaan hylkää omaa blogiani, mutta suosittelen kuitenkin kurkkaamaan Novellen puolelle aina silloin tällöin. Sieltä löydätte enemmän tarinoita ja mietteitä San Franciscosta. Novellen sivuille ilmestyvät reseptit, ilmestyvät myös tänne, mutta muut tarinat jätän Novellen harteille. Nyt kuitenkin asiaan. Ja tästä tulee pitempi asia kun yleensä..... 

Nu hittar ni TrulyKira även på Novelles websidor! Men oroa er inte, jag fortsätter bloggen som vanligt. Men ni hittar mera skriverier om San Francisco på andra bloggen. Så ni som kan finska, gå och kolla! Men nu till själva saken.....

8 nov. 2013

Persimon

Perismon kausi vetää täällä viimeisiä, mutta vielä tätä ihanaa, makeaa hedelmää löytää kaupoista. Ja mikä parasta, se on melkein "lähiruokaa", Californiassa kun ovat kasvaneet. 

Nämä kaunokaiset päätyivät mausteiseen kuivakakkuun, jonka kylkeen tuli sumacilla maustettua ranskankermaa. Reseptiä pukkaa pian. Kuulin muuten villiä huhua, että persimonia voi käyttää teessä makeuttajana. Kokeiluun menee! 

Persimon säsongen börjar nå sitt slut här. Men ännu hittar man denna härliga söta frukten i butiken. Och det bästa är att persimonen är nästan "närmat" då den odlas här i Californien. 

Dessa finisar fick åka i en kryddig kaka som serverades med creme fraiche smaksatt med sumac. Resept följer inom kort! 




6 nov. 2013

Vihdoinkin - Äntligen

Yksi unelma täyttyi taas, kun "luukusta" tupsahti Vitamix. Huominen päivä onkin omistettu smootheille, soseille ja tahnoille. Love it! 

En dröm blev sann, då denna manick blev min. Ägnar morgondagen för smoothies, röror och andra sörjor. Love it!