javascript

23 feb. 2016

Parsakaali-tahinikeitto ja kysymys just sulle


Sain jälleen jotain tänne blogin puolelle raapustettua (jee!). Ja otin virallisesti vuoden ensimmäisen “oikean” ruokakuvan ihan oikealla järkkärillä (jee!). Siitä olikin jo aikaa. Inspiraatio on blogin osalta nimittäin ollut täysi nolla, vaikka juuri nyt olisi aikaa paneutua ja omistautua sille oikein kunnolla. Luulen, että blogin suunta on se mikä minua eniten mietityttää, siksi käännynkin nyt teidän puoleen.


Mitä toivoisitte blogiltani? Pelkkää reseptiä ja kuvaa kuten nyt? Enemmän ajatuksia maailmalla vallitsevista ruokatrendeistä? Tarinaa elämästäni ja ruuasta San Franciscossa? Jotain muuta? Kerro rohkeasti kommentoimalla!

Nyt reseptiin. Tykkään alkuviikosta valmistaa jotain kevyttä ja ravitsevaa. Hieman “parempi” sosekeitto on yleensä “se” juttu. Tällä kertaa kattilaan päätyi torilta ostamat makeat ja pienet purjot, parsakaalia, pinaattia ja perunaa (jotka muuten kaikki ovat tällä hetkellä täällä sesongissa!). Joukkoon lorahti myös pari viikkoa sitten avattu skumpan jämä, yrttejä ja tahinia. Keiton viimeistelin mausteseoksella (zaa'atar- ja dukkah-mausteen sekoitus) , tillillä ja oliiviöljyllä. Miehen annoksen kruunasi vielä aito fetajuusto. Maukkain sosekeitto vähään aikaan joka on kaiken lisäksi täysin vegaani.

Jos et nyt kokeile keittoa, niin pistä korvantaakse kesää varten, jolloin kotimainen parsakaali ja pinaatti ovat parhaimmillaan. Sitä odotellessa!

  • Parsakaali-tahinikeitto (pääruoka neljälle)
  • 1-2 isoa purjoa (itse laitoin 4 pientä)
  • suolaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 300 g perunaa (n.2 keskikokoista)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä tai kuohuviiniä
  • sopivasti vettä
  • 500 g parsakaalia
  • 1 rasia (baby)pinaattia (á 70 g)
  • 2 dl tiiviisti mittaan painelttua tuoretta basilikaa 
  • 1 dl tiiviisti mittaan paineltua tuoretta korianteria
  • 1 dl vaaleaa tahinia 
  • 1-2 rkl tuoretta sitruunanmehua
  • vastarouhittua mustapippuria
  1. Halkaise ja pese purjo kunnolla, hienonna. Lorauta isoon kattilaan 1 rkl oliiviöljyä ja kuullota purjoa suola hyppysellisen kanssa keskilämmöllä n.10 minuuttia. 
  2. Kuori ja paloittele peruna kuutioiksi sillä välin. Kuori ja hienonna valkosipuli, lisää kattilaan kuullotetun purjon kanssa, paista vielä noin minuutin ajan. Laita perunat kattilaan ja kaada perään viini. Anna viinin haihtua täysin. Kaada kattilaan vettä niin, että vihannekset peittyvät. Suolaa kevyesti ja anna poreilla ilman kantta n.20 minuuttia, kunnes peruna on kypsää. 
  3. Pese ja paloittele parsakaali, käytä myös kanta (kuori mikäli siltä tuntuu). Ota esille kasari (tai höyrytyskattila) ja pistä parsakaalinpalat siihen. Kaada vettä joukkoon niin, että parsakaalit peittyvät 1/3 vedestä. Laita kansi kiinni ja höyrytä melkein kypsiksi (purutuntumaa saa olla reippaasti), n.4 minuuttia. Valmistele sillä välin iso kulho, missä jääkylmää vettä ja jääpaloja. Lisää parsakaalin joukkoon pinaatti ja sekoita kunnes pinaatti on kutistunut. Ota kuuma höyrytysvesi talteen ja iske parsakaali ja pinaatti jääkylmään veteen jäähtymään. 
  4. Kaada purjo ja perunat keitinvesineen tehosekoittimeen parsakaalin, pinaatin, yrttien, tahinin, sitruunanmehun ja jäljellä olevan oliiviöljyn kanssa. Peitä kannu kannella mutta ota pieni muoviosa kannen keskiosasta pois, ja peitä kevyesti rätillä (näin kone voi päästä kuumaa höyryä pihalle eikä kannu halkea kuumasta keitosta). Pyöräytä silkkiseksi ja kuohkeaksi keitoksi, lisää tarvittaessa höyrytysvettä (keitto saa olla melko ohutta). Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. 
  5. Kaada keitto annoskulhoihin ja viimeistele dukkah-mausteseoksella, oliiviöljyllä, yrteillä ja mustapippurilla (halutessasi myös fetalla). 
  • Vinkki! Syy miksi höyrytän ja jäähdytän parsakaalin ja pinaatin on se, että haluan keiton värin pysyvän mahdollisimman vihreänä mahdollisimman pitkään. Voit myös hyppää tämän vaiheen yli ja lisätä parsakaalit suoraan purjoliemeen siinä vaiheessa kun perunat ovat melkein kypsiä. Lisää lopuksi joukkooon pinaatti (älä keitä enää tämän jälkeen) ja lisää tehosekoittimeen muiden ainesten kanssa.

37 kommentarer :

  1. Hei! Kiinnostaisi kovasti kuulla elämästäsi siellä, paikallisesta ruokakulttuurista ja siitä miten sen koet, omien reseptisi lisäksi!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos kovasti kommentista! Pistetään jatkossa enemmän SF-juttua tulemaan.

      Radera
  2. Ehdottomasti edelleen kekseliäitä ja upeita reseptejäsi ja ruokakuvia - ne inspiroivat aina kokkailemaan (toivottavasti löydät uudelleen myös bloggausinspiksen)! Samoin San Franciscon elämästä oli tietystikin kiinnostavaa lukea - kaikenlaista kurkistusta elämän menoon siellä ja paljon kuvia sieltä auringosta ja paikallisista ruokalöydöistä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiva kuulla, että löydät täältä inspiraatiota :). SF-juttua tulossa!

      Radera
  3. Reseptejä! Sieltä päin maailmaa. Reseptejä, jotka ovat tyypillisiä siellä. Niin, mitkä mausteet ja raaka-aineet ovat paljon käytössä. Kun täällä Espanjassa on valkoviini-valkosipuli-oliiviöljy niin monessa mukana, niin onko SF:llä joku niin tyypillinen makuyhdistelmä, jota käytetään paljon.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mielenkiintoista, yritän kirjoittaa siitä, vaikkei täällä Espanjan tavoin ole omaa ruokakulttuuria. Terkkuja sinne aurinkoon!

      Radera
    2. Kiitoksia! Minä painelen nyt keittiöön tekemään tätä keittoa :-)

      Radera
    3. Mahtavaa, toivottavasti maistui :)

      Radera
  4. Täälläkin kiinnostaa elämä San Franciscossa! Ravintolatärpit, paikalliset raaka-aineet, elämänmeno yleensä :) Toivottavasti inspiraatio blogin pitämiseen löytyy taas!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jess! Pistetään tulemaan. Mäkin toivon, että kipinä löytyy jälleen.

      Radera
  5. Minua kiinnostaisi ehdottomasti lukea ihan kaikenlaisia juttuja: reseptejä, yleisesti ruuasta, työstäsi, vapaa-ajastasi, ravintoloista, hyväksi havaituista tuotteista jne. Olet tosi kiinnostavan oloinen tyyppi ja katsoin tässä taannoin areenasta ruoka-ohjelmasikin miltei putkeen :D Enkä ole siis mikään kummallinen stalkkeri vaan ihan tavallinen ruokaintoilija, jolla yksi suurista matkahaaveista olisi kunnon Jenkki-kiertomatka San Franciscoineen kaikkineen.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oih, ihana kuulla että katsoit mun ruokaohjelmaa! Kuule tänne vaan. Kaliforniassa on niin paljon nähtävää, ihan kaikille. Jos vähänkin tykkää ruoasta niin SF on the place to be.

      Kiitos toiveista blogin suhteen! Koitan löytää kultaisenkeskitien :)

      Radera
  6. Vegetariska recept och livet i San Francisco och utbudet av vegetarisk mat där. Du inspirerar verkligen! Ha en fin dag.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oj tack! Så härligt att höra att man är inspirerande, tack det samma :)! Skall lägga alla önskemål bakom örat.

      Radera
  7. Olen pitänyt keveistä, maukkaista ohjeistasi - juuri teimme koko perheen voimin hodareita tv-ohjelmasi innoittamina:). Ja ohjelmassakin oli kiva nähdä paikallista elämää taustalla. Eli toivottavasti intoa taas löytyy!!! Kivaa kevättä, Kaisa

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tosi mahtavaa kuulla, että kokeilitte hodarireseptiä, toivottavasti maistui! Kivaa kevättä myös sinne :)

      Radera
  8. Paikallinen ruokakulttuuri ja meininki kiinnostaa, vaikka se tietysti tuo matkakuumetta mukanaan:) Ja reseptejä tietysti, sehän on selvä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Joo matkakuume on paha, mutta laitetaan fiilistelyä tulemaan, ehdottomasti.

      Radera
  9. Upeita kuvia ja reseptejä jatkossakin ja olisi ihanaa kurkata myös elämääsi siellä San Franciscossa blogin kautta :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos kivasta kommentista :)! Laitetaan siis San Franciscoa ruudulle.

      Radera
  10. Din vardag i San Francisco ....

    SvaraRadera
  11. Tykkään sun tavasta laittaa ruokaa ja ruokakuvasi ovat niin tyylikkäitä. Olisi kiinnostavaa lukea ruokatrendeistä, elämästä SF:ssa, raaka-aineiden hinnoista verrattuna Suomen hintoihin, ravintolatarjonnasta, ravintoloiden hintatasosta... ja kaikenlaisista kulttuurieroista. Olen suuri MasterChef-fani. Oletko sattumoisin seurannut nyt Suomessa näytettävää MC-Australiaa? Huikeaa katsottavaa. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti jaksat päivittää blogiasi :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tosi kiva kuulla, kiitos! Ennen omaa kisaa katsoit kaikki mahdolliset kokkikisaohjelmat, joten tuli hieman ähky niiden suhteen. Nyt en ole seurannut pariin vuoteen, vaikka MC-Australia on yks mun suosikki!

      Kivaa kevättä sinne myös!

      Radera
  12. Reseptejä vaan kehiin, sillä niissä tuntuu aina olevan jokin pieni vivahde, joka puuttuu muista suomalaisista ruokablogeista. Tykkään! Ja tietysti kuulumiset sieltä, raflavinkit, viinitilat jne. kiinnostaa, vaikkei SF:n matka olekaan vielä suunnitelmissa. Vähän samaan tyyliin kuin siinä ohjelmassakin.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ihana kuulla, että tykkäät :)! Laitetaan SF-vinkkejä kehiin.

      Radera
  13. Tämä postaus on juuri sellainen, kuin toivoisin blogisi olevan jatkossakin: innovatiivisia reseptejä ja upeita kuvia :)

    SvaraRadera
  14. Olen pitänyt blogistasi ja sen tyylistä alusta saakka. On ihanaa tehdä resepteilläsi hyvää ruokaa!
    Itselleni noilla noilla annoskuvilla ei ole niin väliä - ei se annos kotikeittiössä ihan tuolta kuitenkaan näytä =D Jollekin toiselle ne ovat varmasti puoliruokaa!
    Toivottavasti näistä seuraajiesi viesteistä löydät lisää sisäistä motivaatiota projekteihisi ja blogiisi.
    Kiitän siitä, että perheeni ruokapöydässä on vietetty aikaa ja nautittu reseptiesi ansiosta!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Maria ihanasta kommentista. Tämä auttaa jaksamaan :). Toivottavasti reseptini maistuvat myös jatkossa!

      Radera
  15. This is a really very nice website and Thanks for sharing it with us. If you are searching for a body-to-body massages provides incall and outcall massage services
    at the very cheapest price. For more details click here: b2b massage service in Nainital

    SvaraRadera
  16. Hey, this blog is really very good, and informative. I have never thought about this before. Thanks for sharing this kind of information on the internet. I will definitely use this knowledge in the future. Recently I found an website for buying medicine online called as ActionPills. This price, and delivering service is good, so I thought to share this site to all, so that, if the visitors, or the readers are suffering from any disorder they can cure it buying medicine from this site. You can buy;
    Buy viagra Online
    Buy kamagra Online
    Buy cialis Online
    Buy levitra Online

    SvaraRadera
  17. ImpactR Commercial leasing is available for people who are looking office space for rent. Their premium commercial property leasing is available for all.

    SvaraRadera
  18. ImpactR provides shared warehouse space & workspace to lease, perfect for small business. Set your business up for success today!

    SvaraRadera
  19. Hey there, fellow foodies! 🥦🥣 Have you ever tried whipping up a delicious broccoli tahini soup? It's a creamy blend of flavors that will tantalize your taste buds! And speaking of perfect pairings, if you're also on the lookout for a top-notch Android app agency, look no further than Zazz.
    android app development company usa

    SvaraRadera
  20. Explore Catheist's guide on safe and unsafe vegetables for cats. Ensure your feline friend's well-being by discovering which veggies are cat-friendly and which ones to avoid. Catheist provides essential insights for responsible pet owners, promoting a healthy and happy life for your beloved cat.
    Visit : Catheist

    SvaraRadera