javascript

28 apr. 2014

Punajuurimimosa - Rödbetsmimosa


Jatketaan hieman punajuuriteemalla, jookos?

Ensimmäinen brunssikokemukseni San Franciscoon muutettuani oli Bar Tartinessä. Ravintolan omistaa samainen pariskunta, joka perusti Tartine Bakeryn vuonna 2002. Huomattuaan leipomonsa suosion vain kasvavan, päättivät he avata myös ravintolan, mikä ei todellakaan ollut huono päätös. Lisää höpinää Bar Tartinesta löydät täältä ja lisää on myös tulossa, joten pysy langoilla.

Bar Tartine valloitti heti siitä hetkestä kun astuimme sisään - vaikka paikka oli tupaten täynnä, vallitsi ravintolasalissa tietty tyyneys. Meitä janotti aika vietävästi (kuten yleensä lauantai tai sunnuntai aamupäivisin) joten päätimme tilata alkuun drinksut. Minä otin mimosan, vaan en minkä tahansa mimosan vaan puunajuureen tehdyn. Se kuulosti niin mielenkiintoiselta, että pakkohan sitä oli kokeilla. Noh, juoma olikin loppujen lopuksi ainoa asia mihin olin hieman pettynyt. Maussa en kyllä löytänyt yhtään punajuurta, ainoastaan värissä. Siis eihän se paha ollut, kuohuviiniltä se maistui. Mutta punajuuren makua olisin kaivannut. Kuulemma he tekevät sen punajuuriliemestä, joka on jonkun tietyn annoksen sivutuote. Anyways, päätin kokeilla samaa kotona, jospa saisin siihen edes häivähdyksen punajuuren makua, kuitenkaan peittämättä kuohuviinin aromia. Ja onnistuihan se. Kas näin (katse alas olkaapas hyvät). Lisäsin myös hieman mansikkaa tuomaan raikautta ja kesäistä makua.

Tämä drinksu uppoaa taatusti myös vappuna. Kaveriksi voi pyöräyttää vaikka munkit jotka ovat täytetty vaniljakastikkeella ja raparperikreemillä, kas tässä.

Hauskaa Vappua 2014 kaikille! Vapun jälkeen seuraa raporttia mehukuuriltani.

Ps. Keittokirjastani löydät ohjeen punajuuri-mansikka granitalle. Makupari on mitä mainioin, joten sitäkin kannattaa kokeilla.

Rödbetstemat fortsätter. Drack en smaklös rödbetsmimosa på Bar Tartine (som för övrigt var toppen). Gillade idén att kombinera rödbeta med skumvin så lagade en version här hemma. Fungerar riktigt bra, speciellt med några krossade jordgubbar i glaset. Kör dessa som tilltugg, mums. 

Glada Vappen 2014!




  • Punajuurimimosa (2 drinkkiä)
  • 1,5 dl tuorepuristettua punajuurimehua (n.3 kolme isoa punajuurta)*
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • kuivaa kuohuviiniä
  • 2 isoa murskattua mansikkaa
  1. Kaada punajuurimehu pieneen kattilaan, ja anna porista hiljaisella lämmöllä n.30 min, kunnes mehusta on puolet jäljellä (reilu 0,5 dl), jäähdytä
  2. Kaada sokeri ja vesi kattilaan ja anna kiehua n.5 min, jäähdytä
  3. Sekoita punajuurimehu (0,5 dl) ja n.1 rkl sokerilientä yhdessä ja kaada n.2 cl valmista siirappia jokaiseen lasiin
  4. Jaa mansikat tasaisesti laseihin ja täytä kuohuviinillä
  5. Säilytä ylijäänyt siirappi jääkaapissa
*vaihtoehtoisesti valmista 100 % maukeuttamatonta punajuurimehua
  • Rödbetsmimosa (2 drinkar)
  • 1,5 dl färskpressad rödbetssaft (ca.3 stora rödbetor)
  • 0,5 dl socker 
  • 1 dl vatten
  • torrt skumvin 
  • 2 krossade färska jordgubbar 
  1. Häll rödbetssaften i en kastrull och låt småkoka på låg värme i ca 30 min. tills ca hälften av saften återstår (lite över 0,5 dl), låt svalna
  2. Häll socker och vatten i en kastrull och låt koka i 5 min, låt svalna
  3. Blanda rödbetssaften (0,5 dl) med ca 1 msk sockerlag och häll 2 cl av sirapen i varje glas
  4. Fördela jordgubbarna jämt i glasen och toppa med skumvin
  5. Förvara den resterande sirapen i kylskåpet

5 kommentarer :

  1. Tosi hauska idea, pitäisköhän kokeilla uudella mehustimella vapunaikaan - siirappina mehu säilyy varmasti. :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Nyt mehustin laulamaan! Tää on erilainen mutta hyvä :)

      Radera
  2. Hei! Muistan lukeneeni,että sinulla on käytössä Wilfan mehustin. Oletko ollut tyytyväinen? Vitamixiin ei ole mahdollisuutta, pääseekö Wifalla alkuun vai mitä suosittelisit? Terv. TiV

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hei! Suomessa asuessani minulla oili tosiaan Wilfan slow juicer. Nyt on käytössä Hurom, mutta erot ovat todella pienet. Wilfalla pärjää oikein hyvin, mikäli ei ole mikään "hc-mehustaja" :). Eli vastaus kysymykseesi, olin todella tyytyväinen siihen. Vitamix taas on tehosekoitin, ja suosittelen sellaista mikäli teet paljon ruokaa, tahnoja, smoothieita...

      Radera
    2. Heips!Kiitti vastauksesta! Taitaa meikäläiselle tulla mehukas äitienpäivä ;) Terv. TiV

      Radera