javascript

2 aug. 2015

Grillattua karitsan paahtopaistia ja mantelikastiketta

Kolmas kerta (karitsa) toden sanoo

Tänä kesänä olen veittänyt grillin äärellä paljon aikaa ja suosikiksi on noussut ihanat luomu karitsan paahtopaistit. Niitä onkin nyt grillailtu peräti kolme kertaa, joten päätin jakaa teidän kanssanne reseptin. 

Karitsan lisäksi tarjoilin ekalla kerralla kokonaisena grillattuja naattiporkkanoita, joita valelin hunaja-öljy-sitruuna-chili-jeerakastikkeella. Grillatut porkkanat ovat myös unohdettu maukas suosikki! Niiden kanssa täytyy kuitenkin olla kärsivällinen, ne eivät valmistu hetkessä. Lopputuloksena on kuitenkin ihanasti tummuneet ja ryppyiset makeat porkkanat.  Lisänä oli alla olevasta reseptistä hiukan tuunattu, harissalla maustettu romesco-kastike (tämän kesän ehdoton kastikesuosikki!).

Muina kertoina grilliin eksyi myös kukkakaalia, varhaiskaalia, bataattia, kesäkurpitsaa jne. Nam! Ja tietenkin kesäklassikko, eli valkosipulipensaspavut löysivät tiensä keittiöön, kuten joka kesä.

Nyt kuitenkin itse asiaan, eli mantelikastikkeeseen. Toisella ja kolmannella kerralla tein kesäkirjani mantelikastikkeen (miinus jogurtti). Se on kyllä yksi suosikkikastikkeistani, sopii melkeinpä minkä vaan grillattavan kanssa. Kolmannesta grillikerrasta kastiketta jäi sen verran yli, joten jalostin sitä seuraavaana päivänä raastetulla inkiväärillä, valkosipulilla ja mausteilla. Tästä tulikin suosikkini ja se sopi täydellisesti myös kanan kanssa, jonka grillasin samaisena päivänä kokonaisena. Nam nam! Eli nyt mantelikastike mausteineen porisemaan, et tule pettymään!

Taas sitä huomaa miten reseptit kehittyvät vuosien myötä ja (melkein) aina löytyy jotain paranneltavaa ja uusia ideoita syntyy matkan varrella. Uskaltakaa soveltaa ja kokeilkaa omia komboja, aina ei tarvitse seurata reseptiä orjalliseti.

Ps. Reseptit ovat hieman sinne päin, kun en jaksanut tarkkoja mittoja tällä kertaa ottaa. Luottakaa makuaistiin niin hyvää tulee.

  • Paahtopaisti (n.4:lle)
  • n. 2 rkl punaviinietikkaa
  • n.2 rkl hunajaa
  • n.3 rkl oliiviöljyä
  • n.3 rkl tuoretta hienonnettua rosmariinia ja/tai timjamia 
  • 1 iso hienonnettu valkosipulinkynsi
  • suolaa
  • 3-4 pientä karitsan paahtopaistia
  1. Sekoita punaviinietikka, hunaja, öljy, yrtit ja valkosipuli pienessä kulhossa. Mausta kevyesti suolalla. Tarkista maku, sen kuuluu olla makeaa ja aavistuksen hapokasta. Laita paahtopaistit isoon pakastepussiin, kaada joukkoon marinadi ja ravistele niin, että marinadi levittäytyy tasaisesti. Aseta pussi lautasen päälle ja anna maustua jääkaapissa vähintään 5 tuntia (mieluiten yön yli), kerran pussia kääntäen. 
  2. Ota huoneenlämpöön 1 1/2 tuntia ennen kypsentämistä. Suolaa paahtopaistit reippaasti molemmin puolin n.15 minuuttia ennen grillaamista. Pippuroi juuri ennen kypsentämistä. Grillaa paisteja keskilämmöllä n.5-6 minuuttia per puoli. Näin karitsasta tulee medium/medium miinus. Grillaa kauemmin, mikäli pidät kypsemmästä lihasta. Nosta karitsat puhtaalle lautaselle, peitä foliolla ja anna vetäytyä vedottomassa paikassa vähintään 10 minuuttia, mieluiten 20 minuuttia. Leikkaa lihasta ohuita siivuja, aseta vadille ja koristele tuoreilla yrteillä, suolahiutaleilla ja halutessasi mantelikastikkeella (ohje alla).
  • Mantelikastike (lisuke 6:lle)
  • 100 g kuorellisia manteleita
  • 80 g voita
  • n.3-4 rkl hunajaa
  • n.2 rkl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
  • n.1-2 rkl sitruunan mehua
  • 1 dl hyvää oliiviöljyä
  • reippaasti suolaa
  • Vapaaehtoiset mausteet :
  • 1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
  • 2 pientä hienonnettua valkosipulinkynttä
  • 2 tl currymaustetta (tai hieman juustokuminaa ja kanelia)
  • 1 rkl raastettua sitruunankuorta
  • pari ripausta cayennepippuria tai chilihiutaleita
  1. Paahda mantelit kevyesti uunissa 175 asteessa n.8-10 minuuttia. Leikkaa mantelit pienemmäksi veitsen avulla. Laita voi pieneen kattilaan ja anna sen sulaa ja ruskistua kevyesti (voi muuttuu ruskeaksi ja tuoksuu hieman pähkinäiseltä). Kaada joukkoon mantelit ja sekoita, lisää tässä vaiheessa vapaaehtoiset mausteet, mikäli niitä käytät. 
  2. Ota pois lämmöltä ja sekoita joukkoon loput ainekset, tarkista maku. Kastikkeen tulee olla makeaa ja pieni hapokkuus tulee maistua. Kastike saa olla reippaasti suolattu. Tarjoa grillatun karitsan, lohen, kanan tai vaikkapa possun kanssa. 
  • Grillatut kasvikset
  • kasviksia esim. pestyja kokonaisia naattiporkkanoita, pituudelta halkaistua kesäkurpitsaa, varhaiskaalia, bataattia jne. 
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • mantelikastiketta viimeistelyyn
  1. Pyörittele grillattavat kasvikset öljyssä ja suolassa n.15 minuuttia ennen grillausta. Grillaa porkkanat kokonaisina, keskilämmöllä, useasti käännellen n.20-30 minuuttia. Ne saa ottaa reippaasti väriä, melkeinpä mustua joistakin kohdista. 
  2. Grillaa kesäkurpitsa pituudelta halkaistuna, n.20 minuuttia kunnes se on ihanan pehmeää. Leikkaa bataatti kiekoiksi ja grillaa n.20 minuuttia. Voitele kasvikset mantelikastikkeella (älä valele itse manteleilla) loppuvaiheessa, anna olla vielä hetki grillissä ja voitele uudestaan. Tarjoa mantelikastikkeen ja halutessasi lihan tai kalan kanssa. 
  • Klassikkopavut
  • pensaspapuja
  • voita
  • hienonnettua valkosipulia
  1. Keitä pavut reippaasti suolatussa ja sokeroidussa vedessä kunnes ne ovat al dente. Valuta vesi, siirrä uudestaan hellalle ja lisää voi ja valkosipuli. Pyörittele kunnes voi on sulanut. 
  • Tulinen romesco-kastike (lisuke neljälle)
  • 2 dl suikaloitua paahdettua (grillattua) paprikaa (ilman etikkaa)
  • 4 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
  • 3/4 dl paahdettuja kokonaisia manteleita
  • 1 rkl harissatahnaa (tai maun mukaan)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl sherry- tai punaviinietikkaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • suolaa 
  • mustapippuria
  1. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen (tai soseuta sauvasekoittimella) ja sekoita rouhevaksi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku.

2 kommentarer :

  1. Jos ruoka ei olisi jo tulossa, menisi suunnitelmat uusiksi. Voi päivää, mikä setti, Kira!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Luulen, ettei sunkaan setti ihan huono ollut ;)!!

      Radera