javascript

21 aug. 2014

Suomi - Finland



Suomi oli upeampi kuin koskaan aikaisemmin. Sää, perhe, ystävät olivat kaikki upeita. Paluu arkeen oli rankka, mutta täällä sitä ollaan taas.

Lomaan mahtui huimasti rakkaiden ihmisten kanssa oleskelua, syömistä ja juomista. Itse en kuitenkaan hirveän paljon hellan äärellä touhunnut, minulla oli onni saada olla muiden kestitettävänä. Jotain pientä tuli kuitenkin kokkailtua, kuten mainiota lehtikaalisalaattia grillatun maissin, chilin, limen, avokadon ja fetan kanssa (josta ei tietenkään ole kuvaa saatika reseptiä). Jogurtilla ja garam masalalla maustettu kana, grillattu kukkakaali ja tsatsiki oli myös mainio annos. Pannaria tuli myös tehtyä pariin otteeseen, jonka reseptin löydät täältä. Ruuista ei sen enempää, annan kuvien puhua puolestaan (niistä tosin puuttuu mahtava saaristolaispöytä joka tuli nautittua hyvien ystävien luona, äidin ihana halloumisalatti ja paljon muita herkkuja). Mainittakoon vielä, että kuvat ovat räpsitty Canonin 5D Mark III- järkkärillä, jonka sain Canonilta kuvauslainaan. Ihan älytön vempele, jonka mielelläni ottaisin omaksi.

Paikasta A paikkaan B meidät kyyditsi Kia Sorento, aika älytön vempele sekin. Ilman ei oltaisi pärjätty, kiertolaiselämää kun harrastettiin kolmen viikon ajan. Auton meille lainasi Delta Auto, iso kiitos heille yhteistyöstä. Lisää kuvia menopelistä löydät Instagram- tililtäni sekä Facebook- sivultani.

Nyt kuitenkin takaisin sorvin, eli hellan ääreen. Pari hauskaa juttua tulossa syksyllä, joten pysykää linjoilla.

Sommaren i Finland var fantastik. Punkt slut. 




Helan gick
Anopin mainiot kanavartaat

Viiniä nautittiin
Kia kuljetti (kuva by JP)
West Charkin olut makkaraa ja lehtikaalia
Garam masala kanaa
Muikut jotka päätyivät grillin kautta vatsaan
Pannaria
Rapujuhlissa tuli myös käytyä
Suomi oli upea

1 kommentar :