javascript

14 maj 2014

Persikkatorttu - Persikotårta



Kesä on saapunut kaupunkiin. Torit ovat pullollaan ihania kausiherkkuja ja aurinko hemmottelee!

Olen koko viikonlopun ahminut kauden ensimmäisiä kirsikoita, mansikoita ja herneitä. Persikat ovat myös yksi suosikeistani alkukesästä, ja nekin sattuvat olemaan sesongissa juuri nyt. Suomessa ei kuitenkaan kovin usein törmää mehukkaisiin ja makeisiin persikoihin, joten olen ihan ekstaasissa kun täällä persikat ovat ihanan mehukkaita ja niissä maistuu aurinko, eikä niitä tarvitse kypsytellä päivä tolkulla huoneenlämmössä!

Sain perjantaina yllätysvieraan ja oli vain tunti aikaa valmistaa jotain hyvää. Halusin ehdottomasti hyödyntää mehukkaita persikoita, jotka olin ostanut päivää aikaisemmin. Uunille ei ollut aikaa, joten tein kypsentämättömän (ja gluteenittoman) pohjan. Täytteeksi valmistui kerman ja ranskankerman sekoitus, minkä maustoin mustapippurilla ja vaniljalla. Mehukkaat persikat siivutin piirakan päälle ja sivelin ne persikkahillosta ja rosmariinista tehdystä siirapista. Piirakoista tuli ihania ja persikat saivat loistaa omana itsenään. Tortut tosin hieman lössähtivät ennen kuin olin ehtinyt koota ne valmiiksi ja kuvata! Joten pahoittelut hieman sotkuisesta stailauksesta :).

Inspiraation sain Sprouted Kitchen- blogista.

Sommaren har hämtat med sig en massa härliga godsaker! En av mina favoriter är saftiga och söta persikor. Här är ett recept på en super simpel tårta, som inte behöver gräddas i ugnen. Simpelt och riktigt gott. Inspirationen till tårtan fick jag från Sprouted Kitchen- bloggen.



  • Torttupohja (n.5 pientä torttua)
  • 1,5 dl mantelijauhoa
  • 1,5 dl paahdettuja pekaanipähkinöitä
  • 5 isoa tuoretta, kivetöntä taatelia 
  • 1 rkl kookosöljyä tai sulaa voita
  • 3/4 tl suolaa
  1. Laita kaikki ainekset monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen, sekoita tasaiseksi massaksi
  2. Pohjan kuuluu olla hieman kostea ja tahmainen
  3. Voitele torttuvuoat ja painele pohja tasaisesti vuokiin
  4. Laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi
  • Siirappi
  • 2 rkl persikkahilloa
  • 1 rkl vettä
  • 1 oksa rosmariinia
  1. Lämmitä kaikki ainekset kattilassa, sekoita
  2. Anna maustua vähintään 15 min. 
  • Täyte
  • 0,5 dl kermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • 2 rkl tomusokeria
  • 1 mm hienoksi jauhettua mustapippuria
  • 1/2 vaniljantangon siement
  • 4 kypsää persikkaa
  • vadelmia
  1. Vatkaa kerma vaahdoksi
  2. Sekoita joukkoon loput ainekset paitsi persikat ja vadelmat
  3. Pese (ja kuori) persikat, leikkaa lohkoiksi
  4. Täytä pohjat kreemillä ja koristele persikoilla ja vadelmilla
  5. Sivele päälle rosmariini-persikkasiirappia
  • Vinkki
  • - ranskankerman sijaan voit käyttää turkkilaista tai kreikkalaista
  • jogurttia, tai korvata maituotteet kookoskermavaahdolla
  • - voit tuplata määrät ja tehdä yhden ison tortun
  • - tuoreiden taatelien sijaan voit käyttää kuivattuja,
  • liota niitä tällöin vedessä n.15 min ja lisää määrä n.6-7 taateliin



  • Tårtbotten (ca fem små tårtor)
  • 1,5 dl mandelmjöl
  • 1,5 dl rostade pecannötter
  • 5 stora, färska & stenfria dadlar
  • 1 msk kokosolja eller smält smör
  • 3/4 tsk salt
  1. Lägg alla ingredienser i en matberedare
  2. Mixa till en slät deg
  3. Tryck degen i smörade tårtformer och lägg i kylen för åtminstone 30 min
  • Sirap
  • 2 msk persikosylt
  • 1 msk vatten
  • 1 kvist färsk rosmarin
  1. Värm upp ingredienserna, lägg åt sidan för 15 min
  • Fyllning
  • 0,5 dl grädde
  • 1 dl creme fraiche
  • 2 msk florsocker
  • 1 krm finmalen svartpeppar
  • fröna ur en 1/2 vaniljstång
  • 4 mogna persikor
  • hallon
  1. Vispa grädden till skum
  2. Blanda ner resten av ingredienserna (förutom persikorna och hallonen)
  3. Tvätta (och skala) persikorna, skär i klyftor
  4. Fyll tårtorna med krämen och dekorera med persikoklyftorna och hallonen
  5. Pensla på av sirapen
  • Tips
  • - istället för creme fraiche kan du använda dig av
  • turkisk eller grekisk yoghurt
  • - du kan fördubbla receptet för tårtan i fall du vill laga
  • en stor 
  • - istället för färska dadlar kan du använda dig av torkade,
  • men öka mängden till 6-7 st och blötlägg dem i ca 15 min

2 kommentarer :

  1. Oh! Just postasin kesän ekat persikat salaatissa, seuraavaksi näitä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Namsk! Sun salaatti näytti superhyvältä.

      Radera