javascript

4 feb. 2014

Napa täynnä viiniä

Aavemainen aamupäivä
Pyörähdimme pari viikkoa sitten Kalifornian tunnetuimmalla viinialueella, Napa Valleyssä. Autolla meiltä Napaan kestää reilu tunti, mikä on pelottavan lyhyt matka. Eli jos viinikaappi ammottaa tyhjyyttään, niin pienen ajomatkan päässä löytyy yli 400 viinitilaa, joista valita perjantaipullo.

Saavuimme pimeänä perjantai-iltana Napaan. Yövyimme ylisöpössä vierastalossa nimeltä Arbor Guesthouse. Vierastaloa veti suloinen pariskunta Dan & Candy. He olivat toteuttaneet pitkäaikaisen unelmansa ryhtyä majatalon omistajiksi. Arborissa on viisi huonetta, kaikki siistejä ja maulla sisustettuja ja taloa ympäröi huolella hoidettu piha. Iltaisin on tarjolla juustoja ja oman takapihan rypäleistä valmistettua viiniä (huikeata, he valmistavat sitä autotallissa). Aamulla pariskunta tarjoili usean ruokalajin aamiaisen pöytiin. Kahtena aamuna saimme maistella croissantteja, pekonia, smoothia, Benedictin kananmunia, haudutettua päärynää kermavaahdolla ja tuoreita skonsseja. Näin hyvää palvelua en ole saanut edes viiden tähden hotellissa. Oikein viihtyisä paikka kaikin puolin.



Kaliforniassa on kaksi isoa viinialuetta, Napa sekä Sonoma. Napa on näistä kahdesta kehittyneempi ja enemmän kaupallistunut Sonoman ollessa vielä teini-iässä ja hieman “hipimpi”. Molemmat ovat loistavia alueita ja jos aikaa löytyy, kannattaa piipahtaa molemmilla alueilla. Seurueemme ei ollut käynyt kummassakaan ja jostain piti aloittaa, joten suuntasimme Napaan. Seuraavalla kerralla voisi piipahtaa myös Sonoman puolella.

Ensimmäinen viinitila
Paras viiniesittelijä koko reissun aikana
Tässä tutkitaan viinin väriä ja koetetaan päätellä sen ikä
Napa Valley koostuu Napan laaksosta ja sitä ympäröivistä pienalueista. Kaupallinen viinituotanto alkoi vuonna 1858, mutta vasta vuonna 1976 Napa nousi maailman kartalle Pariisissa järjestettävän viinimaistelutapahtuman myötä.

Cab is king, kuten Napassa on tapana sanoa. Suosituimmat rypäleet Napan alueella ovat Cabernet Sauvignon, Merlot, Zinfandel, Pinot Noir, Chardonnay sekä Sauvignon Blanc. Muitakin rypäleitä viljellään, mutta ei yhtä laajalti. Kuten sanottu, viinitiloja on reippaasti yli 400 kpl, joten ensikertalaisen kannattaa varata yhden päivän järjestetty kiertoajelu saadakseen käsityksen alueesta. Itse olimme varanneet kiertoajelun, jossa meidät vietiin päivän aikana neljälle pienviinitialle. Sunnuntaina menimme vielä yhdelle tilalle omin päin.

Päivän aikana tuli maisteltua reippaasti yli 20 eri viiniä. Rehellisesti sanottuna rupesi makunystyrät olemaan loppupäivästä hieman turta, joten neljä viinitilaa päivän aikana on maksimi. Viinitilat veloittavat keskimäärin noin 10–15 euroa per maistelu, johon yleensä kuuluu 4–7 eri viiniä. Useimmat hyvittävät maistelumaksun, mikäli ostat heiltä viiniä. Maistelussa maistellaan ja haistellaan viinejä, samalla kun viinitilan edustaja kertoo lyhyesti viinitilan historiasta ja tuottamistaan viineistä. Jotkut edustajat käyvät läpi viininmaistelun jalon taidon, mikä on mukavaa jos on aloittelija.

Voit varautua siihen, että “kympin” pulloja viinitiloita ei helposti löydy ja viinit ovat peräti kalliimpia suoraan tilalta ostettuna. Kaikki maistelemamme viinit olivat 20–100 euron välimaastossa. Mikä pahinta, lompakko tuppaa aukeamaan ihmeen kevyesti parin lasillisen jälkeen.

Kolmen tähden Michelin ravintola, French Laundryn puutarha
Alueelta löytyy muun muassa kolmen tähden Michelin ravintola French Laundry ja Iron Chef ravintola Morimoto (jossa itse asiassa kävimme ja seurauksena oli keskinkertainen ja ylihinnoiteltu sushi) sekä monia muita kiinnostavia paikkoja. Täällä söin muun muassa elämäni parhaimman espanjalaisen aterian. Myös laadukas pikaruoka on Napassa edustettuna. Täältä voi nimittäin bongata Gott’s Roadsiden, jossa on tarjolla mahtavia hamppareita ja hodareita. He ovat myös kuuluisia rapeista tikku-bataattiranskalaisistaan.

Napa on todellinen ruoka- ja viininystävän mekka, jonne kannattaa mennä taskut pulleina ja vatsa sekä viinikaappi tyhjänä.

Koleaa ja kosteaa
Aurinko tuli viimein esille
Sunnuntain viinimaistelukierros kellarissa

13 kommentarer :

  1. Kuulostaa ihanalta! Meillä on ensi kesänä suunnitteilla reissu Jenkkeihin, Napa tai Sonoma on ehdottomasti kohdelistalla! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Moi Hanna, kiva kun tulit kommentoimaan :)....Kiva, että olette tulossa tännepäin! Tosiaan tuonne viinialueille on hyvä suunnata. Kesällä siellä on varmasti vieläkin kauniimpaa kun köynnökset vihertävät.

      Laita mulle s-postia mikäli haluat muita vinkkejä SF liittyen.

      Radera
    2. Ehdottomasti laitan, kunhan saadaan vähän paremmin reissusuunnitelmia kasaan ja tiedetään, milloin liikutaan ja missä. :)

      Radera
  2. Ihana kohde, mutta jännittävää että tilalla viini on kalliimpaa. Europpaalaisilla viinitiloilla tuota ei ole tullut vastaan, mutta minimurto-osanhan noista on vaan kiertänyt. Myös tuo lompakkoaspekti on hankala, miten sen saisi niin pulleaksi että sieltä riittäisi sen reissuun Napaan että ostoksiin?

    SvaraRadera
    Svar
    1. No sanos muuta! Tosi outoa, että viinitilat veloittavat itse kovemman hinnan.

      Nyt vaan säästämään niin joku päivä lompakko pullottaa :D

      Radera
  3. Ihana reissu varmasti. Toivon pääseväni sinnen myös ja pian!

    On teillä aarteet ympärillä, siis nauttikaa.....

    SvaraRadera
  4. Vilken härlig resa:)Då vi var i California med min ex gjorde vi också en vintur,men mera nedåt ,i Temecula Valley

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tack för tipset! Måste kolla in Temecula Valley :)....De sydliga vinområden är okända för mig.

      Radera
  5. Hörru Kira, varför va ni int o hälsa på Tumppi Keller? Next time!

    I Sonoma skall ni definitivt boka in Peter Michael, de producerar otroliga viner i Knights Valley. Andra intressanta områden är även Sta. Rita Hills samt Ojai Valley.

    /H

    SvaraRadera
    Svar
    1. Nå hörru Henrik, försökte boka bord men men men....Tror man måst göra det månader i förväg istället för dagar :). Next time absolut!

      Tack för tipsen! Skall definitivt kolla in dina rekommendationer.

      Radera
  6. Viinin korkeampi hinta tilalla perustuu siihen että viinimyymälät ja dealerit ostavat määrällisesti niin paljon että hinta viinikaupoissa saadaan edullisemmaksi. Olin itse muutama vuosi sitten Ranskassa St Emilionen kylässä Bordeauxissa jossa viinimyymälän omistaja kertoi ettei kannata ostaa suoraan tilalta johtuen yllä mainitusta syystä ja toiseksi tilan omistajat eivät itse asiassa halu turisteja pöyrimään jaloissa ja ostamassa muutama pullo viiniä. Että näin se menee....Solnan Janne

    SvaraRadera